Alkuun yleistä jupinaa siitä miten työpäivät ovat liian pitkiä. Kuuden tunnin työpäivän jälkeen olisi vielä aikaa ja energiaa laittaa raha kiertoon ja harrastaa. Kansantalous pysyisi kuosissa ja väki olisi terveempää ehtiessään liikkua ja nauttia elämästä. Siis vähemmän kustannuksia myös terveydenhoitoon. Voisi äkkinäisempi ainakin luulla. Ja sen kuusi tuntia jaksaisi tehokkaammin hyödyntää työskentelyyn, kun se ei ole kuitenkaan kohtuuttoman pitkä aika.

No joo. Mutta allekirjoittaneen piti lähteä metsästämään kadonnutta motivaatiota uudesta työpaikasta, ja nyt siis menossa on viimeiset päivät nykyhommissa. Voi että tuntuu hienolta vaan häipyä täältä. Tietysti jää rakkaat työkaverit, joiden kanssa on kaikenlaista nähty ja kestetty, mutta oli vaan aika jatkaa eteenpäin. Sattumalla oli tietysti osansa asiassa, kun epäpätevän pomon raivotessa asiattomasti tulee yhteydenotto toisesta paikasta, josta pyydetään töihin, niin ei kai siinä tule mieleenkään muuta kuin tarttua tilaisuuteen. Pääkoppa on kyllä yllättänyt sen suhteen millaisella tehokkuudella se on irrottautunut nykyhomman paineista. Ei vaan jaksa enää kiinnostaa näinä hikisinä viimeisinä päivinä. Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ei paljoa kiinnosta virkaintoilla.

Mitähän sitä sitten lomilla puuhailisi. Saision tuotantoa olisi kiva lukea, samoin ne noin viisi muuta kesken olevaa kirjaa. Laatuaikaa olisi kiva viettää miehen kanssa, pahus vaan kun tämä on töissä arkipäivät. Reissuun voisi lähteä, ja todennäköisesti tulee lähdettyäkin. Arvailujen varaan ja nähtäväksi jää, että kotimaassako sitä sitten reissaisi vai repäisisikö ja lähtisi maan rajojen ulkopuolelle. Ainiin, ja visa-laskun voisi maksaa ;)

En liene ensimmäinen ihminen maailmassa, jota nää soittolistaradiokanavat ottaa pannuun, mutta jupisen vielä vähän niistäkin. Joka toinen tunti tuntuu tulevan samat biisit! Kokeilisivat kanavapäälliköt kuunnella omia ohjelmiaan kaksi päivää perättäin, niin ehkä alkaisi mennä perille.

Haa. Mutta nyt kahville!